Henkivakuutuksessa vakuutettava riski liittyy kuolemantapaukseen. Mikäli vakuutettu kuolee vakuutusaikana, maksetaan edunsaajille korvausta. Henkivakuutus on tapa antaa taloudellista turvaa lähimmäisillesi kuolemantapauksen sattuessa. Mikäli sinulla on lapsia, omaa tai yhteistä lainaa tai perheesi toimeentulo on tulojesi varassa, on henkivakuutus harkitsemisen arvoinen vaihtoehto.
Henkivakuutuksen voi useimmiten ottaa yhden henkilön lisäksi myös parille. Vakuutuksen koko on hyvä olla sellainen, jolla läheisesi pystyvät maksamaan velat sekä esimerkiksi yhden vuoden tulosi.
Joidenkin henkivakuutustuotteiden ja niistä saatavien korvausten erityisen verotuksen ansiosta, henkivakuutusta voidaan käyttää myös osana henkilökohtaisesta verosuunnittelua.
